Sosiaalihuolto käsite

sosiaalityön ydin

Arja Jokinen tuo esille artikkelissaan Onnistumisen tarinoita sosiaalityössä, niitö sosiaalityön elementtejä jotka sosiaalityöntekijät ovat liittäneet onnistuneisiin asiakasprosesseihin aikuissosiaalityössä.  Asiakkaan tilanteesta riippuen painottavat sosiaalityöntekijän palveluohjaustaidot tai kyky rakentaa luottamuksellinen asiakassuhde ja kulkea siinä asiakkaan rinnalla tai toisaalta kyky hyödyntää palvelujärjestelmään ja verkostoihin tukeakseen asiakasta pitempiaikaisessa muutostyössä (Jokinen, 2014). 

Lyhytaikaisissa väliaikaisissa kriisitilanteissa asiakasprosessin pilkkoaminen esimerkiksi arviontitiimin käsittelyyn ei ole varmaankaan ongelmallista.  Mutta mitä vaativammista ja toisiin kietoutuvista ongelmista on kyse sitä enemmän tarvitaan pitempiaikaista kanssakulkemista ja/tai yhdessä toimimista suunnitelmallisesti muun palveluverkoston kanssa asiakkaan hyväksi. Tässä tapauksessa työntekijöiden tiheä vaihtuminen voi olla asiakkaan muutostyön kannalta. Prosessiin onnistumisen mittaaminen ulkoisin mittareihin ei tämänkaltaisissa tilanteissa usein onnistu. Esimerkiksi on asiakkaita joilla esimerkiksi työllistyminen, 100 % raitistuminen ei ole realistista.

Sosiaalityöntekijän  kanssakulkijuus voi Jokisen mukaan silti tämänkaltaisissa tilanteissa  parantaa asiakkaan elämää monin tavoin tai ylipäätänsä pitää heidät hengissä (2014) . Asiakkaan auttaminen edellyttää vuorovaikutus taitojen lisäksi olemassa olevia palveluita ja muita resursseja joilla asiakasta voi auttaa. Muuten työntekijä voi kokea, kuten eräs entinen työtoveri lastensuojelussa sanoi olevansa ”kädet sidottu” kun hän ei ollut resursseja työnantajansa puolesta tarjota asiakkaalle riittävät ja asianmukaiset palvelut.

Sosiaalityön prossessien ohjeistaminen ja tuotteistaminen

Kurssi sai minut pohtimaan mitä sosiaalityön autonomisuus versus ulkoapäin ohjeistaminen voi merkitä.

Leena Eräsaari tuo artikkelissaan Sosiaalityö markkinoilla esille markkinoitumisen vaikutusta sosiaalityön käytäntöihin. Vaikka valta-osa sosiaalityöstä tehdään julkisen sektorin puitteessa, liike-elämän tehokkuusajattelu vaikuttaa silti sosiaalityön käytäntöihin ja työntekijöiden kokemuksiin ( Eräsaari, 2014) .    

Tuotteistaminen tarkoittaa Eräsaaren mukaan sitä että työprosesseja ohjataan hyvin yksityiskohtaisesti esimerkiksi erilaisilla kaavakkeilla, sisäisillä ohjeilla ja tietokoneohjelmistoilla. Kun sosiaaliyön työprosessit pilkotaan pieniksi osiksi (esimerkiksi lastensuojelun prosesseista esim. tarpeen arviointi, avohuolto, sijoitus ja jälkihuolto kuuluvat kaikki eri tiimeille) sosiaalityön ammattitaitoa menee Eräsaaren mukaan hukkaan ja työntekijä kokee vieraantumista työstä (Eräsaari, 2014). Samaa huolta sosiaalityöntekijän ammatin rapautumisesta asiakasprosessin lyhytikäisyydestä johtuen toivat Minna Niemen haastateltavat sosiaalipäivystyksessä työskentelevät sosiaalityöntekijät (2014) 

 Itse suhtaudun työprosessien pilkkomiseen ristiriitaisesti. Itse olen työskennellyt lastensuojelun sosiaalityössä sijaisena aikana jolloin samalle työntekijällä kuuluivat sekä lastensuojelun ilmoitusten vastaanottaminen, lastensuojelun tarpeen arvioiminen, avohuollon sosiaalityö, sijoituksen aikainen sosiaalityö ja jälkihuolto. Nykyään taas useissa kunnissa näistä mainitsemista prosesseista vastaa eri tiimit. Esimerkiksi lastensuojelun piirissä olevalla lapsella voi tämän seurauksena vaihtua sosiaalityöntekijä parin kuukauden välein.

Itse en usko että sosiaalityöntekijän ammattitaito menee hukkaan vaikka hän hoitaa vain pienen osan asiakasprosessista. Työntekijän jaksamisen kannalta voi päinvastoin olla hyväksi että hän tietää että hän ei ole ainoa auttaja asiakkaan elämässä. Tämä tulee myös esille Minna Niemen artikkelissa jossa sosiaalipäivystyksessä työskentelevä sosiaalityöntekijä toteaa että hän kokee helpottavana sen että hänen ei odoteta laittavan asiakkaan elämä kuntoon, toisin kun virka-aikainen sosiaalityö (252)    

 Esimerkiksi terveydenhuollossa työ on usein organisoitu erilaisiin päivystyksellisiin tehtäviin esim akuuttisairaanhoito, synnytykset jossa työntekijä on potilaan mukana vain lyhyen ajan. Tuskin esimerkiksi että synnytyssairaalassa työskentelevä kätilö kokee työtään epämielekkääksi vaikka on potilaan mukana vain yleensä vain yhden tai kahden työvuoron ajan koska se mitä tapahtuu näiden tuntien aikana on merkityksellistä potilaan elämän näkökulmasta  

Entä mitä sosiaalityön pilkkominen pieniksi osiksi voi merkitä asiakkaan kannalta ?

Asiakkaan tilanteesta saatava kuva saattaa tulla objektiivisemmaksi mikäli hänen asioitaan hoitaa useampi sosiaalityöntekijä. Esim lastensuojeluasioissa arviontitiimillä saattaa muodostua eri näkemys tilanteesta kuin suunnitelmallisen työn tiimillä esimerkiksi tilannetekijöistä ja henkilökemiasta johtuen

 Silloin kun sosiaalityötä ohjataan ulkoapäin voidaan esimerkiksi päättää että asiakasprosessi saa kestää vain rajoitetun ajan (Eräsaari 2014). Esimerkiksi Porvoon Sosiaalipäivystys mainostaa verkkosivuilla tarjoavansa kriisiapua äkilliselle kriisin kohdanneelle henkilölle ja samassa yhteydessä mainitaan että tämä tarkoittaa 1-5 keskustelua joko puhelimitse tai kasvotusten. Itse työskentelin kyseissä työpaikassa vuonna 2004 sitten ja silloin vastaavaa muodollista rajoitusta avun tarjoamiselle ei ollut. Muistan että joidenkin asiakkaiden kohdalla äkilliset kriisit kietoutuivat pitempiaikaisiin mielenterveysongelmiin tai akuutteihin lastensuojelu tilanteisiin. Tämä saattoi vaatia tiivistä yhteydenpitoa joihinkin asiakkaisiin esimerkiksi juhlapyhien aikana jolloin alueellisen sosiaalityön toimipisteet olivat kiinni. Voisiko kyseisessä tilanteessa löydä asiakkaalle luurin korvaan kun hän esimerkiksi läheisen kuoleman yhteydessä soittaa kuudennen kerran sosiaalipäivystykseen? Mikäli sosiaalityö on organisoitu niin että asiakas pystyy halutessaan välittömästi asioimaan sosiaalityöntekijän kanssa vuorokauden ajasta ja ongelman vakavuudesta riippumatta, saatetaan ehkäistä pitempiaikaisten ongelmien syntymistä.  Esimerkiksi erilaiset perheväkivaltatilanteet voivat olla ennaltaehkäistävissä jos asiakas kokee että häntä kuunnellaan ja hän saa apua välittömästä kriisitilanteen kohdatessa. Asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen saattaa onnistua paremmin kun kriisitilanne on akuutista päällä (Niemi, 2014) ja myös omat kokemukseni sosiaalipäivytyksessä tukevat tätä.     

Suomainen hyvinvointivaltio

Tuttua oli minulle aiemmista sosiaalipolitiikan opinnoista oli se miten pohjoismainen hyvinvointimalli eroaa muista hyvinvointimalleista 

Oppimani asiat kurssin aikana :

Kurssi syvensi ymmärrystäni suomalaisen hyvinvointivaltion keskeisestä arvoperustesta ja toimintaperiaatteesta. Jos haluaisin kuvata suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa asiaan perehtymättömällle ulkomaalaiselle, nostaisin esille seuraavia seikkoja.

Ensinäkin yksilön riippumattomuuden arvostus on tunnusomaista pohjoismaiselle hyvinvointimallille. Yksilön riippumattomuutta sukulaistensa edistetään erilaisin tulosiirroin (esim äitiyspäiväraha, eläkkeet) ja palveluin (esimerksi vaikeavammaisten henkilökohtainen apu, kuljetuspalvelut, lasten päivähoito).  Silti perhepiirissä tapahtuu paljon merkittävää hoivatyötä (Metteri).


Tunnusomaista pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle on se että moni näistä eduista ovat universaaleja eli koskevat kaikkia kansalaisia. Monien etujen saaminen ei riipu yksittäisen virkailijan

Perustuslain 19 pykälä määrittää jokaiselle oikeuden esim riittävään toimeentuloon seuraavasti:  

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Tämä tarkoittaa että yksilöllä on subjektiivinen oikeus saada toimeentulotukea tietyissä tilanteissa.

Kolmas tunnusmerkki pohjoismaiselle hyvinvointimallille on julkisen sektorin vastuun korostaminen.  Perinteisesti vastuu hyvinvointipalvelujen järjestämisestä on ollut kunnalla ja valtiolla (Metteri sit Anttonen & Sipilä 1992) vaikka järjestöjen asema palvelujen tuottajana ja julkisen sektorin palvelutarjonnan täydentäjinä on kuitenkin vahvistunut ( Matthies 2014).

Hyvinvointivaltion tulonsiirtojen ja palvelujen taustalla on ajatus solidaarisuudesta heikoimmassa asemassa olevia kohtaaan ja jokaisen ihmisen oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.
Tutkimukset osoittavat että tuloerojen pienentäminen ja hyvinvoinnin edistäminen parantaa kaikkien kansalaisten elämänlaatua, myös ylempien sosiaaliryhmien (Wilkinson & Pickett 2011). Tämä liittyy muun muassa siihen että erilaisten vastoinkäymisten esimerkiksi työttömäksi jäämisen, sairaan lapsen saamisen yhteydessä voi kuitenkin luottaa siihen että yhteiskunnan turvaverkot auttavat.

Pohjoismaista hyvinvointivaltiota pidetään usein naisystävällisenä kahdesta syystä: ensinnäkin se helpottaa naisten hoivavastuuta läheisistään ja mahdollistaa ansiotyöhön osallistumisen ja samalla hyvinvointisektori työllistää paljon naisia (Metteri 2012, 28)

Kääntöpuolena voidaan pohtia onko yksilön riippumattomuutta korostava hyvinvointipolitiikka ainoa tapa edistää naisten hyvinvointia. Korkea veroaste suosii kahden tulonsaajan perheitä ja verohelpotuksia perheenjäsenistään ei enää saa.
Käytännössä informaalista hoivavastuuta ei voi täysin ulkoistaa yhteiskunnalle ja tämä tarkoittaa käytännössä että moni nainen tekee työpäivänsä jälkeen toisen työvuoron informaalisen hoivan parissa.
Työnjako työmarkkinoilla on edelleen vahvasti sukupuolittunutta, eli suuri osa naisista työskentelee naisvaltaisilla pienpalkkaisimilla aloilla ja miehet vastaavasti miesvaltaisilla aloilla.